ASIANTUNTIJAMME
Tiimimme koostuu työpsykologeista, jotka ovat erikoistuneita rekrytointien tukena hyödynnettäviin henkilöarviointeihin sekä yksilön hyvinvointi ja kehittymistä tukeviin valmennuksiin.
Palvelemme asiakkaitamme yksilöllisellä, joustavalla ja liiketoimintalähtöisellä otteella, toimien asiakkaidemme luotettavana kumppanina.
Inka Rajaniemi-Malmberg
Co-founder, psykologikonsultti
inka@ikigai-assessments.fi
0409352601
Olen työ- ja organisaatiopsykologiaan suuntautunut psykologi. Erityisosaamistani ovat henkilöarvioinnit, joiden parissa olen työskennellyt useita vuosia. Lisäksi olen työskennellyt työterveyspsykologina, keskittyen lyhytterapeuttisiin hoitosuhteisiin.
Olen perehtynyt positiivisen psykologian teemoihin, kuten oman persoonan vahvuuksien ja potentiaalin hyödyntämiseen työssä.
Minulla on ymmärrystä myös laaja-alaisesti muista psykologisista ilmiöistä, kuten esimerkiksi manipulatiivisesta käyttäytymisestä ja sen vaikutuksista työyhteisöön.
Toimintatapani utelias, asioihin huolellisesti paneutuva ja ihmiset yksilöllisesti kohtaava. Inhimillisten arvojen ohella olen työssäni myös liiketoimintalähtöinen ja liiketoiminnan realiteetteja huomioiva.

Elina Suutarinen
Co-Founder, psykologikonsultti
+358 40 0784091
Olen työelämän ilmiöihin erikoistunut psykologi. Suuren osan työurastani olen keskittynyt psykologisiin henkilöarviointeihin ja moderniin rekrytointiin. Näiden lisäksi sydämeni sykkii työyhteisöjen ja yksilöiden valmentamiselle ja työhyvinvoinnin teemoille.
Laaja-alainen kokemukseni niin psykologikonsultin, työterveyspsykologin kuin HR:n tehtävistä sekä yrittäjyydestä on tuonut minulle laaja-alaista ymmärrystä ja näkemystä työelämän ilmiöistä, erilaisista työkulttuureista ja liiketoiminnoista. Olen saanut kiitosta erityisesti joustavasta, asiakaslähtöisestä ja analyyttisestä toimintatavastani – paneudun jokaiseen projektiin yksilöllisesti ja huolella.

Susanne Simelius
Psykologikonsultti
susanne@ikigai-assessments.fi
+358 50 5566790
Olen työelämän psykologisista ilmiöistä kiinnostunut konsultti. Ydinosaamistani onkin työ- ja organisaatiopsykologia, johon olen syventynyt niin opinnoissani kuin aiemman työkokemukseni myötä henkilöarvoinnin ja työterveyshuollon parissa.
Työskentelyäni ohjaa asiakaslähtöisyys ja laatuhakuisuus. Henkilöarvioinnissa minua motivoi asiakasorganisaatioiden kumppanina toimiminen ja arvokkaan lisätiedon tuottaminen onnistuneiden ehdokasvalintojen tueksi. Lisäksi minua innostaa mahdollisuus myötävaikuttaa ehdokkaiden merkityksellisten työurien rakentumiseen.

Lilli Sundvik
Advisor
+358 50 5110822
Olen kokenut työ –ja organisaatiopsykologi ja yrittäjä. Olen tehnyt väitöskirjani suoritusarvioinnin objektiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Erityisosaamistani ovat johdon henkilöarvioinnit ja henkilöarvioinnit transformaatiotilanteissa.
Toimin yrittäjänä Psykologitoimisto Cresco Oy:ssä 20 vuotta, myytyäni sen Opteamille toimin siellä liiketoimintajohtajana ja edelleen Baronan ostettua Opteamin. Intohimoni on asiakkaan avainhenkilövalintojen ja transformaation onnistuminen. Siinä minua auttaa oma johtamiskokemus sekä syvä työpsykologinen osaaminen.

Saara Loponen
Koordinaattori
Olen kauppatieteiden opiskelija ja tuleva markkinoinnin ammattilainen. Opintojeni kautta olen oppinut yksilöiden mahdollisuudesta vaikuttaa kokonaisten organisaatioiden kehitykseen. Siten olenkin kiinnostunut yksilöiden työhyvinvoinnista ja siihen vaikuttamisesta onnistuneiden rekrytointien kautta.
Toimin koordinaattorina ja vastaan henkilöarviointien sujuvuudesta ja ehdokaskokemuksien onnistumisesta. Toimintatavoiltani olen toimelias ja huomaavainen. Ulkomailla asuttujen ajanjaksojen seurauksena mielenkiinnon kohteekseni on noussut kulttuurillisen monimuotoisuuden mahdollisuus rikastuttaa yritysten toimintaa.

Emilia Ankkuri
Koordinaattori
+358 503372333
Olen psykologian maisterivaiheen opiskelija ja uusin lisäys Ikigain koordinaattoritiimiin. Työskentelytavoiltani minua on kuvattu ihmislähtöiseksi mutta kunnianhimoiseksi ja aikaansaavaksi, mistä osaksi voikin kiittää vuosien kilpaurheilutaustaani.
Tulevana psykologina minua kiinnostaa erityisesti psykologisen tietotaidon soveltaminen henkilöarvioinnissa tavoilla, jotka lisäävät yksilön ja koko organisaation työhyvinvointia sekä auttavat tunnistamaan ja hyödyntämään yksilöiden potentiaalia.

Mayling Laihosola
Koordinaattori
Olen tuleva kasvatustieteen ammattilainen ja monialainen generalisti. Koordinaattorina vastaan henkilöarviointien sujuvasta toteutuksesta ja toimin ehdokkaiden yhteyshenkilönä. Palvelullinen ja inhimillinen lähestymistapani ohjaa minua sujuvan yhteistyön toteuttamisessa.
Opinnot yleisen ja aikuiskasvatustieteen parissa ovat syventäneet ymmärrystäni organisaatioiden toimintatavoista sekä työelämän kehitykseen liittyvistä ilmiöistä. Kaksikielisenä minulle on mielekästä toimia myös kansainvälisillä kentillä.

